8. maalis, 2014

Loppu- ja alkuvuoden kuulumisia

Ja taas pientä päivitystaukoa. No eipä tässä nyt niin ihmeempiä: omilla koirilla kaikki OK ja pennut ovat kasvaneet ja ottaneet paikkansa omistajiensa taloudessa, joissa enimmäkseen selvitty pienin vaurioin, mitä nyt jotain pöydänjalkoja syöty ja muuta pientä.

 

PImua on paljon meillä toki nähty kun etäisyyttä on tuo 100 m, Hilla varsinkin NIIIIN tykkää Pimusta ja sen kanssa riehumisesta. No, lumileikkejä eivät ole lappalaiset paljon päässeet harrastamaan. Talvea tässä on odoteltu, ja ei kai sitten tullutkaan kuin pariksi viikoksi. Kyllä isäntäkin pitäisi enemmän lumesta ja pakkasesta talvikuukausina kuin kurassa tallustamisesta.

 

Perusterveystietoihin se verran päivitystä että kaikilla pojilla tiettävästi pallit paikoillaan 😀 eli sikäli täysin terveiden kirjoissa :) ja edustuskelpoisia näyttelyissäkin.

 

Pimu-sijoitustyttö jo avasi näyttelyuransa Kuopion Jalostuspäivänäyttelyssä 27.1.2014 ja sijoittui hienosti 7-9kk narttupentujen luokassa kolmanneksi oikein mukavin arvosteluin. Tuomarina Reino Korpela. Seuraavana on Pimulla ohjelmassa Lappalaisten kevätpäivät ja erikoisnäyttely Nurmeksessa maaliskuun lopussa ja sillä reissulla käyn myös tapaamassa Lilliä ja ajattelin sen kaapata mukaan käymään kehässäkin.

 

Tarkoitus olisi myös järjestää pentutapaaminen tässä keväällä, kunhan löydetään sopiva aika. Ja ainakin Pimun ja Hillan kanssa olisi tarkoitus vähän reissata näyttelyissä tässä lähimaastossa keväällä ja kesällä.

 

Hilla on menossa lonkkakuviin 14.3., nyt vielä jännitetään onko ne OK niin sitten Kirsi saa ruveta suunnittelemaan sille pentuja. Ja minäkin sitten ehkä joskus pidemmällä tähtäimellä...