Hei, me ollaan Bella ja Hilla ja me kerrotaan teille vähän Juolukan kennelistä :D

Tervetuloa kotisivuillemme!

Hei! Olemme Julia, Donna, Hilla ja Bella. Isäntämme Tero Bister kuulemma kasvattaa suomenlapinkoiria yhdessä Pian kanssa, joten ajoittain meillä on melkoista pentumaista hulinaa, mutta onneksi kaikille muille pennuille paitsi tietty Bellalle, joka sai jäädä kotiin, on löytynyt aina kivat omistajat, joilta me ollaan saatu kamalasti rapsutuksia ja ehkä vähän herkkujakin.

Asui meidän kanssa Aksukin, joka muutti taloon Pian kanssa. Aksu esiintyy tuossa kuvassakin, mutta se sai syksyllä 2017 maksasyövän ja katselee meidän toilailuja nyt pilvenreunalta. Se Aksu oli oikein kiva kaveri, ja taisi tykätä meistä tytöistä, mut ei sillä tavalla, kun se oli kastroitu. 

Älkää kertoko muille, mutta on tuo talonväki yrittänyt meitä kasvattaa, vaihtelevalla menestyksellä ;). Ollaan me ihan kilttejä tyttöjä, vaikka omaammekin kuulemma aidot lappalaiset omanarvontuntoiset luonteet.

--- No niin, ja puheenvuoro isännälle:

Juolukan kennel on pienimuotoisesti suomenlapinkoiria kasvattava kotikennel Hämeenlinnassa. Ja minä tuossa Donnan kanssa olen se kasvattaja. Olen suorittanut Suomen kennelliiton kasvattajakurssin tammikuussa 2011. Kennelnimi Juolukan myönnettiin elokuussa 2011. Olen Suomen Kennelliiton ja Lappalaiskoirat ry:n jäsen. Olen allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

Nimen kennelille antoi Julia, jonka virallinen nimi on Teelikamentten Juolukka. Rakkaus Suomenlapinkoiriin syntyi ensimmäisen koirani Romeon (Teelikamentten Farru Geahcci) myötä vuonna 2003. Sittemmin laumaan ovat liittyneet sijoitusnartut Julia (Teelikamentten Juolukka) ja Donna (Vanilla's Honey Beauty) ja Hilla (Eisenfest Joutsenlaulu, joiden myötä innostuin kasvattamisesta.

Juolukan pentueita on toistaiseksi syntynyt 3kpl, kaksi Donnalle ja yksi Donnan tyttärelle Pimulle, joka oli ensimmäinen sijoitusnarttumme. Yhteensä 18 pikkuista Kanta-Hämeen kahelikoiraa on ilahduttanut niin meidän kuin onnellisten omistajien elämää. Donnan toisesta pentueesta Bella (Juolukan Bella de Noche) jäi kotilaumaamme.

Laumaamme etäjäsenenä on myös nuori vuonna 2016 syntynyt sijoitusuros Nemo (Tassutuvan Napakettu), joka asustaa Valkeakoskella.

Lisätietoja Juliasta, Donnasta, Hillasta ja Bellasta omilta sivuiltaan. Myös pentueista ja sijoituskoirista tietoja omilla sivuillaan.

Tässä Juolukan kolmannet eli C-pennut juuri ennen luovutusikää. Kuva: Jasmin Pohjonen

Asumme koirien kanssa omakotitalossa n 3km Hämeenlinnan keskustasta, Aulangon metsien läheisyydessä. Koirat asuvat sisällä ja ovat mukana kaikissa talon tapahtumissa. Aidatulla piha-alueella niillä on kyllä tilaa temmeltää, osallistua puutarhatöihin - tai vahtia naapuruston tapahtumia. Ja heti kadun päästä pääsemme metsälenkille.

Isäntäväen vuorotyöt ovat haitanneet säännöllisempiä koiraharrastuksia, joten enimmäkseen on harrastettu lenkkeilyä niin metsissä, kaduilla kuin vaikka Aulangonjärven jäällä. Näyttelyissä olemme käyneet jonkin verran ja lähinnä Donnan kanssa on käyty kouluakin: perustottelevaisuutta ja vähän tokoa.

Kuvassa ollaan näyttelyuran yhdessä huippuhetkessä Lammilla 10.6.2017 kun oma kotiin jäänyt kasvatti Bella oli kaunein narttu ja sai sertin ja Hilla kakkonen ja varaserti 🙂

Tavoitteenani on kasvattaa mahdollisimman terveitä ja täyspäisiä rotunsa tunnistettavia edustajia. Eipä haittaa, jos ovat vielä edustaviakin, mutta erityisesti toivon rakenteeltaan ja liikkeiltään hyviä ja tasapainoisia koiria, jotka sen puolesta pystyisivät toimimaan myös alkuperäisessä tehtävässään poropaimenina.

Pentueiden suunnittelussa pyritään välttämään perinnöllisten sairauksien riskejä ja hakemaan yhdistelmille mahdollisuuksien mukaan Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunnan suositukset. Pennut luovutetaan rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, madotettuina ja sirutettuina.

Suomenlapinkoirasta lisää esim. täältä: http://www.lappalaiskoirat.fi/?id=yhdistys/rotuesittely_slk

Toivottavasti viihdyt kotisivuillamme!